Kun julkinen IT ostaa "varman ratkaisun", Suomen IT-ala menettää pala palalta kilpailukykynsä

Vakiintunut hankintakulttuuri syö julkisen sektorin uudistumiskyvyn ja kotimaisen IT-sektorin kasvumahdollisuudet. Kokemukseni perusteella julkiset hankinnat on rakennettu varmistamaan, ettei mikään muutu, ja lopputuloksena syntyy järjestelmiä, jotka palvelevat lähinnä isojen ulkomaisten konsulttitalojen katetta, eivät käyttäjiä, työntekijöitä tai veronmaksajia.

Olen työskennellyt suomalaisessa julkishallinnon IT-kentässä vuodet 2015–2023, ja nähnyt läheltä sen, miten julkiset IT-hankinnat eivät palvele niiden käyttäjiä. Kun ilmiötä lähtee tutkimaan pintaa syvemmältä, näkee, ettei ongelma ole yksittäisissä valinnoissa, vaan rakenteessa, joka tekee uudistumisesta käytännössä mahdotonta.

Varovaisuus voittaa aina ja innovaatioita pelätään

Suomessa hankinnat tehdään niin, ettei kukaan voi valittaa. Tarjouspyynnöt ovat satojen sivujen massiivisia dokumentteja, joiden ytimessä ei ole paras ratkaisu vaan paras prosessi.

Pisteitä saa pitkistä referenssilistoista. Pisteitä saa organisaation koosta. Mutta ei siitä, että ratkaisisi ongelman paremmin ja tehokkaammin.

Innovatiivisia hankintamenettelyitä käytetään Suomessa vain 3–5 % hankinnoista.

Kun pelataan varman päälle, tuloksena on juuri sitä: näennäisesti varmaa, mutta pintaa syvemmältä vaikeasti käytettävä epätehokas ratkaisu.

Inhouse-yhtiöiden rooli lukitsee pk-yritykset suurimmaksi osaksi ulos markkinoilta

Istekki, Tiera, 2M-IT, Sarastia jne. tietääkseni perustettiin keventämään hankintoja, mutta lopputulos on päinvastainen: markkina keskittyy niille, ja niiden kautta suurille ulkomaisille toimittajille. Inhouse-yhtiöt voivat myydä omistajilleen ilman kilpailutusta. Samalla niiden oma tuotekehitys on rajallista. Käytännössä ne:

Käytännössä ne ostavat palvelut isoilta globaaleilta konserneilta, toimivat portinvartijoina pk-yritysten ja asiakkaiden välissä — ja estävät suomalaisia yrityksiä pääsemästä käsiksi julkishallintoihin.

Suorat seuraukset: suomalaiset pk-yritykset jäävät häviävän pieneen rooliin, osaaminen valuu ulkomaille ja hintalaaput kasvavat välikäsien vuoksi.

Megahankkeet tappavat kilpailun jo lähtöviivalla

Hankintalaki sallisi modulaariset, pieniin osiin pilkotut hankinnat. Mutta käytännössä tehdään mieluummin "end-to-end" megaprojekteja, joita vain muutama suuri toimittaja voi edes tarjota. Kun kilpailua ei synny, ei synny myöskään:

vaihtoehtoisia ratkaisuja, iteratiivista kehitystä, nopeita kokeiluja — eikä pk-yritysten kasvupolkuja. Tämä on täysin päinvastainen malli kuin Tanskassa tai Virossa, jotka ovat EU:n digitalouden kärjessä.

Riskin välttely johtaa osaamisen ulkoistamiseen

Valitaan "varma nimi", koska virhe on poliittinen riski. Sama logiikka ohjaa kaikkea:

Ostetaan suurilta konsulteilta. Ostetaan ulkomaisilta pilvialustoilta. Ulkoistetaan palvelut kokonaisina paketteina. Tämä syö kotimaista kyvykkyyttä vuodesta toiseen — ja kun julkinen sektori ei hyödynnä kotimaista IT-osaamista, digiosaaminen rappautuu ja kasvu siirtyy ulkomaille.

Lopputulos: Suomi ei kykene rakentamaan vientikelpoisia julkishallinnon digiratkaisuja

Kotimaiset pk-yritykset eivät saa julkisen sektorin referenssejä. Ilman referenssejä ei synny vientiä. Ilman vientiä ei synny kasvua. Samaan aikaan Tanska ja Viro ovat rakentaneet mallit, joissa julkinen sektori toimii innovaatioalustana:

Pk-yritykset pääsevät mukaan kilpailuihin, ratkaisuja pilotoidaan nopeasti, avoimet rajapinnat avaavat markkinat ja valtion hankinnat luovat vientikelpoisia referenssejä. Suomi tekee päinvastoin.

Mitä pitäisi tehdä?

Tämä ei ole tekninen ongelma. Tämä ei ole lainsäädäntöongelma. Tämä on asenne- ja rakennesuunnan ongelma. Jos haluamme, että julkinen IT tuottaa arvoa eikä estä kehitystä, tarvitsemme:

Tämä ei ole millään tasolla radikaali ajatus, vaan se on se tapa, jolla Tanska ja Viro rakentavat digipalvelunsa. Tulokset puhuvat puolestaan.

Päätelmä

Jos jatkamme nykyisellä linjalla, menetämme hiljalleen IT-alan kilpailukykymme. Mutta jos uskallamme muuttaa vakiintuneita käytäntöjä, jotka palvelevat vain häviävän pientä joukkoa, voisimme rakentaa Suomen, joka ei pelkästään osta teknologiaa — vaan myös luo sitä.

Julkisen sektorin IT-hankinnat eivät ole pelkkä tekninen investointi — ne ovat poliittinen valinta kotimaisen IT-osaamisen tulevaisuudesta.